Vertailu

Montpellieri vai Astarten?

Sari Luhtasen kirjoissa Nymfit Montpellierin legenda (2013) ja Nymfit Astarten solmu (2014) käsitellään nuoren nymfin Didin elämää sen jälkeen, kun hän oppii olevansa nymfi. Molemmissa kirjoissa käsitellään sellaisia aiheita, kuin rakkaus, lajien välisiä sotia ja uuden elämän tasapainottamista. Kirjoissa on tyypillinen seikkailukertomus, jossa kirjan hahmot oppivat toisistaan ja itsestään kertomuksen edetessä. Kirjoissa on kuitenkin aika suuriakin eroja. Esimerkiksi miljöön ja hahmojen välisten suhteiden vuoksi. Kerronnassa ja kirjoitustyylissä ei ole kuitenkaan paljon eroa.  

Astarten solmu on nymfit sarjan jatko-osa ja siinä on suurin ero on henkilöiden elämän tilanteissa.  Didi, valenimellä Destinie Doulloin on muka ranskatar, joka asuu opiskelija-asunnossa Budapestissa ja elää villissä suhteessa poikaystävänsä Samuel Kosken kanssa. Ensimmäisessä osassa Didi asui Suomessa  pienessä lähiössä ja Samuli oli hänen lapsuudenystävä, jonka kanssa hän ei ollut puhunut vuosiin. Toinen hyvä esimerkki on vanhempi nymfit nimeltänsä Kati. Hän ekassa kirjassa yrittää elää elämäänsä rauhassa piilossa satyyreilta Helsingissä. Pian hän ottaa Nadian kanssa Didin siipensä alle ja valmistaa häntä kohtaloaan varten. Didi ei kuitenkaan ollut legendojen valittu nymfi ja toisessa kirjassa Kati yrittää kasvattaa Matilda Van der Haasia kohti tämän ennustettua kohtaloaan. Matilda on siis tämä oikea valittu. Kirjan kolmas päähenkilö Nadia on taas aika samanlaisessa tilanteessa molemmissa kirjoissa. Ensimmäisessä kirjassa hän työskentelee sairaalassa, mutta toisessa osassa hän on osana sellaista kansainvälistä hormonitutkimusta. Päähenkilöillä on nyt selkeästi aivan erilaiset elämät ja he ovat niin sanotusti erkaantuneet toisessa kirjassa. Tässä toisessa tuotoksessa kuitenkin paljastuu heistä aivan uusia puolia. 

Kirjan päähenkilö Didillä on hyvä henkinen kasvu molemmissa kirjoissa. Hänen alkuperätarina on mielenkiintoinen. Hänen äitinsä antoi Didin pois heti syntymän jälkeen. Sitten Kati vei Didin tatuoitavaksi jonnekkin hämärälle satamalle. Tatuointi oli symbolista, joka oli määrä olla legendojen nymfillä syntymästä asti. Tämän jälkeen Kati antoi Didin hänen adoptio äidilleen, joka on ihminen. Didi alkoi siis elämään normaalia elämää tietämättä nymfiydestään. Didi  on tehnyt kirjojen välillä suuren muutoksen itsessään. Tai ehkä suuri on yli-liioiteltu. Muutos on kyllä tapahtunut. Ensimmäisessä osassa, kirjan päähenkilö oppii vielä olemaan nymfi. Tämän kautta vaikuttaa hieman epävarmalta teoissaan. Toisessa osassa Didi on ollut jo jonkin aikaa nymfi. Hän on tottunut siihen elämäntyyliin. Jos katsoo molempien kirjojen osalta. Didi on päättäväinen, rohkea ja tulinen persoona. Tämä näkyy mm. hänen uhkarohkeissa päätöksissään. 

Toisessa kirjassa tarina oli melko hidaskulkuinen alussa. Loppupuolella kirja jännittyi. Tarina alkaa varsinaisesti siitä, kun Didi tapaa vanhan terapeuttinsa Karoliinan. Karoliina varoittaa Didiä jumalaisesta olennosta, joka on muokannut nymfiä omien himojensa täydelliseksi kohteeksi: ”Sinun on lopetettava suhteesi Samuelin kanssa tai saat jumalten vihan yllesi.” Tämän jälkeen Karoliina murhataan Didin silmien edessä ja tämä päättää ottaa yhteyttä Katiin ja Nadiaan vuoden hiljaisuuden jälkeen. Ensimmäisessä osassa kirjan tahti oli koko lukuaikana samanlainen. Valitettavasti todella hidas ja tylsä. Ensimmäisessä teoksesta sai ensin tuhlata aikaa kirjan alkuun ja siitä hitaalla tempolla eteenpäin. Siinä tarina sai, ehkä alkunsa siinä kohtaan kun Didi sai tietävänsä olevansa nymfi. Valitettavasti tarina ei paljon etene siitä eteenpäin. Selkeitä samanlaisuuksia on tietenkin. Molemmissa kirjoissa ajatusmaailmaan pääsee välillä sisälle ja hahmot jäävät kovin köyhiksi. Hölmöjä juonenkäänteitä piisaa. Juonta tai sen yllätyskäänteitä ei kannata kuitenkaan jäädä pohtimaan liian tarkkaan. Didin ja Samuelin rakkaustarina jättää nyt kyllä vieläkin kylmäksi. 

Kaiken kaikkiaan melko tylsiä ja huumorittomia kirjoja, joita ilmeisesti luetaan ainoastaan suorasukaisten seksikohtausten takia. Onneksi kirjat eivät olleet kovin pitkiä. Hyvä puoli näissä oli tajuta hahmojen ja tarinan kehittyminen ensimmäisestä toiseen kirjaan. Luhtasen kirjoissa on aina paljon potentiaalia, mutta toteutus tuntuu jäävän kesken. Hahmoissa tämä pätee myös. Olen kuitenkin tyytyväinen. Olen jollain tasolla iloinen, että hahmoissa on edes jonkinlaista kasvua. On pakko myöntää, että ihan loppujen lopuksi tästä jäi ihan hyväkin maku. Paljon kehiteltävää olisi, mutta onhan nämä kirjat ihan kelpoluettavaa. Jatko-osa oli parempi kuin ensimmäinen osa. Loppua kohti kirja parani yllättävästi entisestään. Alussa osa asioista jäi hieman epäselväksi, mutta nekin selvisivät sitten myöhemmin. Välillä kirja jopa sattui yllättämään. Kirja selvensi osittain myös ensimmäisen osan tapahtumia, mikä oli tietenkin erittäin hyvä asia.